Julkinen velka ja alijäämä 

Päivitetty: 30.3.2012 - Seuraava päivitys: 28.9.2012

   

Julkisen talouden alijäämästä julkaistut alustavat tiedot vuodelta 2011 muuttuivat vain hieman tarkistuksessa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan valtion alijäämätiedot ja siten myös julkisyhteisöjen alijäämätiedot tarkentuivat hieman verrattuna maaliskuun alussa julkaistuihin tietoihin. Tarkentumisen taustalla olivat ajantasaisemmat tiedot vuoden 2011 kertyneistä verotuloista, minkä johdosta alijäämä kasvoi 113 miljoonalla eurolla. Tarkentumisenkin jälkeen erityisesti valtion verokertymä kasvoi merkittävästi vuoden 2011 aikana. Julkisyhteisöjen velkatiedot eivät tässä yhteydessä muuttuneet.

Suomen julkisyhteisöjen sulautettu EDP-velka kasvoi vuoden 2011 aikana 6 miljardilla eurolla 93 miljardiin euroon. Velan suhde bruttokansantuotteeseen pysyi lähes ennallaan, kasvu oli vain 0,2 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Julkisyhteisöjen alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen pieneni 0,5 prosenttiin, kun vuotta aikaisemmin alijäämä oli 2,5 prosenttia. Julkinen alijäämä ja velka pysyivät ennakkotietojen mukaan EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisten viitearvojen alapuolella.

Tilastojulkistus

Lähde:
Tilastokeskus/ Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka


Indikaattorin kuvaus

Indikaattori kuvaa Suomen julkisen talouden tilaa EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen kriteerien perusteella. EU:n jäsenmaat raportoivat EU-komissiolle kahdesti vuodessa nk. EDP-alijäämä- ja velkatiedot, joita käytetään EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen yhteydessä arvioitaessa jäsenmaiden julkisen talouden tilaa. Raportointi on osa niin kutsuttua liiallisten alijäämien menettelyä (=Excessive Deficit Procedure, EDP).

Vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan jäsenvaltion julkisyhteisöjen alijäämä saa olla enintään kolme prosenttia ja velka enintään 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Eurostatin julkaisemat jäsenmaiden tiedot lasketaan yhdenmukaisilla EKT95:een perustuvilla menetelmillä ja ne ovat siten vertailukelpoisia keskenään. Muiden OECD-maiden julkisen talouden vertailussa voi käyttää OECD:n lukuja, jotka perustuvat kansantalouden tilinpitojärjestelmän SNA:n mukaisiin määritelmiin.

 
 
Jaa